|
Mikä?
Valo-kollektiivi on Jyväskyläläisten valokuvaajien ryhmittymä jonka tarkoituksena on tuoda perinteisen seuratoiminnan rinnalle jotain uutta ja innovatiivista. Kollektiivin kuvaajat toimivat sekä ryhmänä että omina toimijoinaan, silti yhteiseen salamaan puhaltaen! Tarkoituksena on järjestää mitä ihmeellisintä toimintaa valokuvauksen ympärille, kehittää omia taitoja, saada tukea kaverilta sekä toimia yhteisen hyvä puolesta!
Miksi?
Perinteinen kameraseuratoiminta on hiukkasen kuivaa. Ei sovi meille. Yhdistyksenä toimiminen on myös byrokraattista. Ei sovi meille. Väljänä ryhmittymänä toimiminen kehittää mielestämme parhaiten ja antaa sopivasti tukea omalle toiminnalle, mutta mahdolistaa isompien juttujen tekemisen porukassa. Sopii meille! Ei tarvitse yksin toimia ja sitäpaitsi ryhmässä on voimaa. Sopii meille!
Mitä?
Valo-kollektiivi järjestää tapahtumia, tekee yksittäisiä keikkoja, joko ryhmänä tai yksityisinä kuvaajina ja kaikkea sitä mitä sinulle ja meille mieleen tulee. Voit tilata meidät vaikka dokumentoimaan jonkin ison tapahtuman, jolloin kuvia tulee monelta kantilta ja eri tavoin nähtynä.
Motto ja tarkoitusperät?
Valo-kollektiivi järjestää valokuvaukseen liittyviä tapahtumia, laajentaa valokuvan käytön mahdollisuuksia, kehittää jäseniään kuvaajina, levittää valokuvauksen ilosanomaa sekä jakaa sitä mitä itse on oppinut.
|