Instant-valaistusta teatterilla
”Niin meidän näytös loppuu varttia vaille ja tila on varattu vaan tasan seiskaan asti. Eli siinä on se vartin verran aikaa kuvata.
Edellä saatesanat kun sovittiin Teatteriseurue Piin kuvauksistauuden näytelmän osalta. Ajattelin että ok – kuvaajan unelma. Lyhyt keikka ja helpot rahat. (tähän kuuluu se hymiö…) Seurue oli tuttu ennestään, joten tiesin suurinpiirtein mitä kuvat tulevat esittämään. Näyttelemistä, väriä ja luonteikkaita rooleja.
Kyseessä on teatteriseurueen sovitus Timo Parvelan Karuselli-kirjasta. Jatko-osa aiemmin tehdylle Keinulaudalle. Promokuvien tarve ja muiden näytelmien jo olemassa oleva kuvattu materiaali mielessä ryykäisin esityskohteeseen Survonkulman teatteritilaan Kuokkalan sillan juureen. En tietenkään kerennyt näkemään mitään näytelmästä, jotta olisin itse voinut ehdottaa erityisesti jotain. Onneksi näyttelijöillä oli jo valmiina mietittynä muutama kohtaus jota kuvata.
Paikalla siis varttia vaille seitsemän. Mukana kamera, kaksi strobea ja triggerit. Näillä mennään satoipa vaikka kissoja tai koiria kaatamalla. Kaikki valmiiksi oven ulkopuolella ja sitten otetaan pari kuvaa tarkkaan valituista kohtauksista. Tai ainakin niin piti käydä.
Lopputuloksena oli 270 kuvaa seitsemässä eri valaistussetupissa. Miten tämä näin pääsi eskaloitumaan?
Muutama perusprinsiippi tuo asiaan ehkä hiukkasen näkökulmaa:
a) Näyttelijöiden eläväisyys, ammattitaito ja aiempi tuttuus helpottaa.
b) Kevyen laitteiston antamat mahdollisuudet vs. Studiolaitteistot. Käsisalamoilla kuvaaminen on vaan niin helppo viedä tilaan kuin tilaan. Ei tarvitse lisäsähköjä, ei tarvitse piuhoja, ei painavia jalustoja etc…. Syitä on monia. Joku olisi sitä mieltä että tehot ei riitä. Katinkontit sanon minä. Kolmen studiosalaman viemän tilavuuden kun täyttää 580EX II:lla niin mahtuu aika monta siihen säkkiin. Triggerit tuovat langattomuuden kuten myös master-slave asetukset. Samalla ei tule kohteillekkaan instant palovammoja tai kansanomaisesti hiki, kun tehot on rajattu pieneen. More is less tai less is more. Kumpikin käy tähän.
c) Valokuvaajan kyky elää kuvauksen mukana hetkessä eli mukautua. Uskon että ajat tietynlaisena kuvaajana on ohi. En edes halua olla pelkästään erikoistunut luontokuvaaja, potrettikuvaaja, studiokuvaaja, taidekuvaaja, urheilukuvaaja, hääkuvaaja tms., vaan haluan kyetä tekemään kaikkea. Aivan… KAIKKEA! Ja sitten sinulle, joka ajattelet nyt että sitten osaa kaikesta vähän, mutta ei mistään oikein kunnolla mitään, kohautan hartioita ja lähden tekemään seuraavaa projektia. En osaa kaikesta kaikkea mutta silti en halua kyetä rajoittamaan itseäni vain tietyn osaamisen sisään. Jos on vartti aikaa niin sitten tehdään vartissa tavaraa jonka voi omiin nimiin laittaa.
Loppujen lopuksi on muutamia asioita jotka pysyy: Koskaan ei tiedä mitä tapahtuu, joten kannattaa ottaa aina liikaa tavaraa mukaan. Ajoissa paikalle. Ja digiajan mahdollistamana: ota muutama ruutu enemmän kuin on tarvista. Onpahan ainakin ”taidekuvia” plärättävänä.
0 Comments